Poissa

Hän on poissa.

En tiedä miten se tapahtui.

Nopeasti kai.

Toivottavasti hän ei kärsinyt.

Millaista on siirtyminen tuonpuoleiseen?

Jäävätkö muistot?

Varmaankin tyhjentävää.

Siirtyminen ajasta ikuisuuteen.

Ajan kadotus.

Elämän juonen päätös.

Mitä sen jälkeen?

Mitä ajatuksille tapahtuu?

Millaista on tuonpuoleisessa?

Jatkuuko elämä?

Ikuisuudessa ei ole aikaa.

Tyhjyys ja vaeltavat kadotetut sielut.

Riistetyt henget, kadotetut ajatukset. 

Pettymykset, riistetyt ajatukset.

Millaista on elämäilman aikaa?

Ovatko kaikki samassa paikassa?

Onko mahdollista, että sieltä voisi palata?

Ei ketään missään.

Vain tyhjäää,  silti täyttä.

Aina mahtuu, lisää sidottuja sieluja.

Pakatut henget, oma rauha.

Pyhä yksinäisyys, ikuinen poistuminen.

Kalma.

Tuolta kaukaa kuulen sen.

Äänen tuon hiljaisen.

Se kertoo millaisen,

saa kohtalon tuo yksinäinen.

Kylmän tuulen henkäyksen,

tuntee tuo yksinäinen.

Tietäneekö mikä se on?

Niin voimakas, niin olematon.

Kun se tahtoo, niin se vie.

Tietäneekö minne lie?

Niin vastustamaton ,niin satuttava.

Kuka tietää mikä vie, minne lie.

Tietäneekö sitä yksinäinen?

Tietääkö vai tahtooko tietää.

Mukaansa kietoo ,vie minne lie.

Salliakko sen vai ei?

Uteliaisuus voiton vei.

Päästääkkö irti vaiko ei?

Mennäkkö sinne vaiko ei?

Uteliaisuus voiton vei.

Matka alkaa minne lie.

Kahleeensa kietoo, mennessään vie.

Kohtalon millaisen lie, saa tuo yksinäinen?

Kohmettaneeko yksinäisen pelko vai kylmä?

Miettii, katsoo, on kyselemättä.

Minne vie tämä kylmä kivinen tie?

Kolkot kuvat, kylmät kadut.

Mieleen tuovat monet tarut.

Paljaat polut tuntemattomat tiet.

Legendat ovat olemassa, totta vie.

Kalman runo

Kylmä kohmeinen kalina.
Kalman ketjujen kolina.
Vieköön minut manan majoille,
ku aikani on päättynyt.

Kalman suu.
Hampaaton kuu.
Katsoo kun irvistykseen vääntyy suu.
Kirkaisee kuu kun irvistystä kauhistuu.

Äänetön kirkaisu ,pelokkaan karkaisu.
Kolkko kolina ,kahleiden kalina.
Vieköön minut manan majoille kun aikani on.