tiistai 4. syyskuuta 2012

Ensi vuonna

Ensi vuonna oon onnellinen.
Ensi vuonna teeen kaiken paremmin.
Ensi vuonna, katson vain eteenpäin.
Ensi vuonna nään kaiken muuttuvan kohti parempaa.

Muutosta on tulossa vasta ensi vuonna.
Mietteeni vie kauas, ensi vuonna sitten.
Katson kauas, sinne missä ajatukseni vaeltaa.

Ensi vuonna se on vasta perillä.
Vata kun aika on jo lipunut ohi.

Aika piskaa vasten kasvojani.
Voisimpa siirtää kaiken eteenpäin.
En jaksaisi yrittää parastani.
Tiedän ,se olisi hyvästä, muuten jaksa.

Olen väsynyt odottamaan.
Ensi vuonna jaksan entistä paremmin.
Ensi vuonna en tee enää tyhmiä virheitä.
Niitä on tehty jo tarpeeksi.

Pitäisi kai koittaa hengittää.
Nukkua.
Elää tässä ja nyt.
Olla ajan hermolla.

Elän eilistä, muistelen huomista.
En ole vain tässä ja nyt,
vaan tuolla ja siellä kauan aikaa sitten.
Ensi vuonna teen keiken niin paljon paremmin.
Ensi vuonna elän paremmin.

Voisin aloittaa jo tänään,
mutta olen väsynyt aloittamaan alusta.
Ensi vuonna aloitan kaiken alusta.

Jos ensi vuonna nään kauniina maan
Voin sanoa, aika vie parempaan.

Noh ei aina, mutta aika parantaa haavat
ja kultaa muistot, niin eiköhän se riitä.

Se nähdään vasta ensi vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti