tiistai 28. joulukuuta 2010

Pimeässä

Niin pimeää. Valoa ei näy missään.
Kuljen eteenpäin. Askel kerrallaan.
On tunneli jonka päässä näkyy valoa.

Pimeässä on turvallista, yksinäistä.
Tunneli jatkuu ja jatkuu,
vaikka kuinka pitkälle kulkisi.

Haluanko pois?
Kuljen valoa kohti saavuttamatta sitä koskaan.
Jään pimeään.
Näkymättömät kahleet pitävät minut paikoillaan.
En pääse pois vaikka haluaisin.
Vai haluaisinko?

Pimeän olennot tuovat mielenrauhaa.
Kaikki tuntuu vain katoavan.
Muistot, ne parhaat imetään pois.
Jäljelle jäävät vais surulliset ja satuttavat muistot.
Järki katoaa.
Ei ole enään muuta kuin pimeys.

On pimeys.
Valoa ei nay missään.
Valo tunnelin päässä on sammunut.
Jäljellä ei ole enään mitään.

Pimeys imeekaiken hyvän, iloisen ja rakkaan.
Kaikkialla on vain pimeää.
Pimeys turruttaa ihmisen.
Kahlitsee. Eikä päästä irti.
Onko pois pääsy sula mahdottomuus?

Pimeässä on aina yksin, lohduton, hylätty.
Siellä on muitakin,  yksinäisiä, kahlittuja.
Niitä ei vain näe. Kukaan ei näe mitään.

Niin tyhjää , mutta samalla niin täyttä.
Ei ketään mutta samalla niin monta ihmistä.
Kaikkialla, ei ketään. Pimeys ja yksinäisyys.

Kuka tahtoo pois? Haluaako kukaan? Vai haluavatko kaikki?


Pois pimeästä. Se imee puoleensa, vetää voimakkaasti.
Pois ei ole tietä, jos tien pimeyteen on kerran löytänyt.
Onko vielä mahdollisuuksia?

Elämän ilo on poissa. Pimeys hallitsee mieltä. Pimeys kahlitsee.
Sinne jääminen on ainoa mahdollisuus.
Jos sen mahdollisuudeksi voi lukea.
Hiljaisuus, levottomuus, toivottomat yritykset,
hengissä pyristely, selviämisen mahdottomuus.
Kaikki hyvä on menetetty.
Kadotetut sielut vain liitelevät pimeässä.
Riistetyt henget vaeltelevat pimeässä.



Onko tämä helvetti? Sen portti?
suorin tie olemassaolemattomuuteen?
Vai itse olemassaolemattomuus?

Poissa, jossain tiedon ja tietämättömyyden rajalla.
Kaukana ,mutta silti lähellä.
Fyysisesti paikalla , henkisesti poissa.
Jossain ulkoavaruuden tietämillä? Toisessa galaksissa?

Katoaminen, haihtuminen, poistuminen.

Elämän arvot ja olelliset asiat ovat olemassaolemattomuutta
ja jotain jota piemydessä ei tunneta.
Hiljainen levottomuus ympäröi kaikkialla.
Pimeys tunkeutuu joka paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti