Tuuli riepottelee lehtiä.
Repii irti, vain pudottaakseen ne lopulta maahan.
Tummanharmaat pilvet vyöryvät päälle.
Jostain kuuluu kumeaa jyrinää.
Ulkona pimenee, sade hakkaa ikkunoita.
Viima viuhtoo sadepisroita ympäriinsä.
Vain sisällä voi yleensä tuntea olevansa turvassa.
Mutta ei nyt.
Tuuli tunkeutuu sisään jokaisesta raosta.
Myrskyn ratsut viilettävät halki peltojen.
Kiireellä kuin syöden ilmaa altaan.
Kohta se on päällä. Aivan kohta.
Enää hetki. Tunnen joutuvani mukaan pyörteisiin.
Olen yksi heistä.
Olen myrsky kuljettaja.
Ratsastan täyttä laukkaa myrskyn mukana.
Täyttä laukkaa kohti tuntematonta.
Viillän ilman halki. Raivaan tietä myrskylle.
Se imee itselleen ratsastajia.
Sellaisia, jotka kunnioittavat, mutteivät pelkää.
Tyhjiä sieluja, kodittomia henkiä
Sisällöttömiä ajatuksia. Täyttä tyhjyyttä.
Ihan Huipusti korostat tunnelmaa tällä lauseella: "Vain sisällä voi yleensä tuntea olevansa turvassa. Mutta ei nyt."
VastaaPoista