Tuulee..
Kaikkialla tuulee.
Kylmä napatuuli halkoo
sydämen kammioita.
Olen kylmä ja kyyninen.
Täynä jäätä.
Olen perfektionisti,
tunnen tuulet.
Tunnen sen jäsenet
kohmettavan tuulen.
Muutun läpinäkyväksi, kuin
aaveet, pian vain ääriviivat
pitävät minut kasassa.
Olen heikko ja hauras.
Olen niin heikko, että voisit
työntää kätei läpi.
Ilman turhaa voimaa tai tuskaa.
Annan tuulen lipua lävitseni,
annan sen puhdistaa ja
tyhjentää.
Tuulinen tienoo.
Tyhjiö.
Tuulee läpi seinien.
Aavetuuli.
Tunnen olemattoman aavetuulen.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Unelmia tänään
Unelmoin aurinkoisista säistä.
Unelmoin vihreästä nurmikosta, jossa voi loikoilla.
Järvistä, jotta voisin uida.
Kuivista kaduista, että voisi käyttää balleriinoja.
Niin, ja mistäpä muusta kuin kesälomasta.
johon on kuitenkin vielä aikaa yli kuukausi ja
ulkona täällä on hanget korkea tietokset ja lisää tulee...
lauantai 21. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Otsikoton
Toivon kipinä,
valoa pimeässä.
Soihtu, kyntilä.
Kylmä askelten kaiku.
Sininen sumuverho ympärillä.
Syvä upottava sumu.
Askelten kaiku tyhjällä kadulla.
Tuulen askeleet.
Yksinäinen myrskynratsu
keskellä tyhjyyttä kirkuvaa toria.
Kylmät hiutaleet
viiltelevät niskaa.
Leijuvat valkoisina
pudoten verentahrimina
maahan kuin kivet.
Kahlitseva sumu
vetää puoleensa kuin
valtava negatiivinen magneeti.
Onko minussa sittenkin
jotain positiivista?
Tiedän kyllä. Olen varauksellinen.
En voi sille mitään.
Ah. Voisinpa olla varaukseton.
Joku toinen varauksellinen olisi oiva pari.
"Jossain se on." - "Pyh, eikä ole."
Ei tunnu edes vetoa,
vaikka olen avonaisen
ikkunan edessä.
valoa pimeässä.
Soihtu, kyntilä.
Kylmä askelten kaiku.
Sininen sumuverho ympärillä.
Syvä upottava sumu.
Askelten kaiku tyhjällä kadulla.
Tuulen askeleet.
Yksinäinen myrskynratsu
keskellä tyhjyyttä kirkuvaa toria.
Kylmät hiutaleet
viiltelevät niskaa.
Leijuvat valkoisina
pudoten verentahrimina
maahan kuin kivet.
Kahlitseva sumu
vetää puoleensa kuin
valtava negatiivinen magneeti.
Onko minussa sittenkin
jotain positiivista?
Tiedän kyllä. Olen varauksellinen.
En voi sille mitään.
Ah. Voisinpa olla varaukseton.
Joku toinen varauksellinen olisi oiva pari.
"Jossain se on." - "Pyh, eikä ole."
Ei tunnu edes vetoa,
vaikka olen avonaisen
ikkunan edessä.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Herätys
Katsohan koivua,
silmua, lintunen.
Kevät on, kevät
on riemuitsi peipponen.
Sinilinnun siivenisku
sulavasti sivaltaen.
Läpi harmaan kiven
vaeltaen.
Täystyrmäys sini-
yön pimeys.
Kirkuva koivu rääkäisi.
Tikka koputtaa,
harakan pesää,
tolpan nokassa,
kuusen oksalla.
Kivi katseli, yksinään
pohdiskeli.
Kurkkaisiko kuusen alle,
karhunkoloon.
Nuku nuku talviunta.
Älä vain herää.
Katso suuntaan,
latvaan kattoon.
Hrakka ehdotteli pesää,
ikikukat odotteli uutta kesää.
Pienet purot, pian
suuret virrat.
Metsän halki sana kulki,
pian laulun aika on.
Kun kevät saa,
lintukuoro viriää
ja herättää unisimmatkin
talvenuneksijat.
Tumman yötaivaan alla
liitelee vain yksinäinen pöllö.
Huhuillen pimeään,
vain kaiku sille vastaa.
silmua, lintunen.
Kevät on, kevät
on riemuitsi peipponen.
Sinilinnun siivenisku
sulavasti sivaltaen.
Läpi harmaan kiven
vaeltaen.
Täystyrmäys sini-
yön pimeys.
Kirkuva koivu rääkäisi.
Tikka koputtaa,
harakan pesää,
tolpan nokassa,
kuusen oksalla.
Kivi katseli, yksinään
pohdiskeli.
Kurkkaisiko kuusen alle,
karhunkoloon.
Nuku nuku talviunta.
Älä vain herää.
Katso suuntaan,
latvaan kattoon.
Hrakka ehdotteli pesää,
ikikukat odotteli uutta kesää.
Pienet purot, pian
suuret virrat.
Metsän halki sana kulki,
pian laulun aika on.
Kun kevät saa,
lintukuoro viriää
ja herättää unisimmatkin
talvenuneksijat.
Tumman yötaivaan alla
liitelee vain yksinäinen pöllö.
Huhuillen pimeään,
vain kaiku sille vastaa.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Traditional Music
Tässä on kappaleen verran kiinalaista kansanmusiikkia. Kiinalainen ja japanilainen kansanmusiikki ovat irlantilaisen kansanmusiikin ohella mielestäni parasta rentoutumismusaa ja tausta musaa..
Hyvää pääsiäistä vielä kaikille lukijoille!
Hyvää pääsiäistä vielä kaikille lukijoille!
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Kevään tuntomerkit
Auringon kultainen,
keltainen narsissi.
Tuoksu niin huumaava
kostean maan hieman
lumentuoksua sekaansa saa.
Lintunen sirkuttaa monta muistoa
tieltä, ei ole ongelma vaikka
kylmä kiusaa vielä.
Vielä kylmä tuuli kovin petollinen on.
Voi palelluttaa, sairastuttaa ihmisolennon.
Älä siis hoppuile, mielummin stoppaile.
Muutama aste lämmintä, pakkasta
silti valoisa sää, ei tietoa talvesta.
Ikiharmaa asfaltti,
loskan kastelema, aivasti.
Loskaa täynä,
kevään silmät,korvat.
Räntää tiputtaa,
toivon kesästä tukahduttaa
keltainen narsissi.
Tuoksu niin huumaava
kostean maan hieman
lumentuoksua sekaansa saa.
Lintunen sirkuttaa monta muistoa
tieltä, ei ole ongelma vaikka
kylmä kiusaa vielä.
Vielä kylmä tuuli kovin petollinen on.
Voi palelluttaa, sairastuttaa ihmisolennon.
Älä siis hoppuile, mielummin stoppaile.
Muutama aste lämmintä, pakkasta
silti valoisa sää, ei tietoa talvesta.
Ikiharmaa asfaltti,
loskan kastelema, aivasti.
Loskaa täynä,
kevään silmät,korvat.
Räntää tiputtaa,
toivon kesästä tukahduttaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)