Sanaton.

Olen sanaton
Ympärilläni vallitsee levoton sanattomuus.

Sanat leijailevat ilmassa.
Kukaan ei sano mitään.

Joku heittelee sanoja ilmaan,
sanomatta niitä ääneen.

Leijailevat sanat muodostavat
äänettömiä kysymyksiä.

Miksi näin?
Miksi ympärilläni leijuu sanoja?
Miksi on asioita,
joita ei sanota ääneen?

Joku tietää asioistani enemmän.
Ehkä jotain tärkeä, ehkä ei.

Eleet ovat hätäisiä.
Minulle yritetään viestittää jotain,
mistä en saa selvää.

Kaipaan sanoja eleiden tueksi.

Aina kuva ei kerro edes tuhatta sanaa.
Voi olla ettei kuva kerro yhtään mitään.

Edes tuuli ei siirtele sanoja.
Ne leijailevat omalla painollaan.

Hiljalleen ne leijailevat kohti minua,
kerääntyen ympärlleni kehäksi.

Ahdistava sanattomuus.
On asioita joita minule ei kerrota.

Luotan

Luotan sinuun.
Luotan siihen,
että raja tulee vielä vastaan.
Se pysäyttää.

Voit kuljettaa minua.
Voit niin kuin sokeaa kuljettaa.

Ei tärkeää ole suunta, ei määränpää.
Tärkeintä on että voin luottaa.

Tiedät suunnan sanomattakin.

Määränpää on matkan lopussa.
Se voi olla vieressä tai
kaukana saavuttamattomissa.

Täydelinen luottamus on määränpää.
Jokaisen vuorovaikutussuhteen syvin olemus.

Sitä rakennetaan teoin, täyttämällä toiveet.
Se murenee yliodotuksiin, täyttämättömiin toiveisiin.

Rajalla oikean ja väärän, hyvän ja pahan,
elämän ja kuoleman, totuuden ja valheen.

Rajalla kävellään viivaa pitkin,
varotaan harha-askelia, varotaan päätöstä.

Annan sinulle vallan. Tee päätös.
Katsotaan kummalle puolelle kaadun,
vai kaadunko ollenkaan.

Luotan, että valitset paremman,
koska todella ansaitset sen.
Olisi järjenvastaista kaatua väärälle puolen,
koska jotkin päätökset ovat ikuisia.

Leijailkaa

Hiutaleet tanssivat, parina tuuli.

Vinhasti pyörivät, silmukan heitävät,
kohta syöksyen kohti maata.

Viima pilkkoo hiutaleryppäitä pienemmiksi.

Tuuli paiskoo hiutaleita päin seinää.
Sivaltaa kasvoihin ja viskelee lunta
sisään pienimmästäkin reiästä.

Pudonneet hiutaleet peittävät harmaan maan.
Talvi jo saa.
Tuulenkin suunta kääntyy.

Talvi, hei, mistä tulit sinä tänne?
Miksi tuloasi viivytit?

Kaukaa pohjoisesta ajelehtivat hiutaleet.
Leijailevat maahan täällä.

Onko talvea enää kauaa?
Toivottavasti.

Tuuli pyörittää hiutaleita tai
painaa ne suoraan maahan.

Ilmavirta pakottaa hiutaleet väistämään,
"Pois tieltä! Täältä tullaan"

Talven sineen valot hukkuu.
Öisi talvinen luonto nukkuu.

Vain kanssani varjoja sinisen tien.
Ylläni leijilevat hiutaleet,
kimmeltäen ja laulaen matkallaan.

Lumisade

Taas lumihiutaleet on saapuneet tännekkin, vaikka saihan niitä odottaa joulukuuhun asti.

Tämä kappale kuvaa hienosti lumihiutaleiden leijailua alas pilvenreunalta maahan.

(ja tämähän on vain minun mielipiteeni)

Lumihiutaleiden leijailusta lisää tiistaina :D

Aika & Ikuisuus

Ajan ja ikuisuuden ero.
Elämän ja kuoleman ero.
Siirtyminen ajasta ikuisuuteen.
Poistuminen, kuolema.

Elämä ja iänkaikkisuus.
Riistetyt ja kadotetut sielut.
Taivaan tulet, suorin tie ikuisuuteen.

Ajan ja ikuisuuden välinen aika.
Elämän ja kuoleman välinen aika.
Onko aikaa paljon vai vähän?
Onko ajalla ja ikuisuudella rajaa?
Onko elämällä ja kuolemalla rajaa?
Sekaisin elämää ja kuolemaa, elämän puolella.
Toistaiseksi.

Menetetyt toivon kipinät leijailevat
ikuisuuden harmaassa pilvessä.

Riistettyjen sielujen parvet vaeltavat
kahlehdittujen sielujen yläpuolella.

Minä yksin ja kaikki muut.
Ikuisuudessa kaikki ovat yksin.
Ei ystäviä, ei vihamiehiä.
Riistetyt henget, pakotettu ikuisuuteen.
Vapaaehtoinen siirtyminen pois ajasta.
Elämän langan loppuun palaminen.
Elämän langan katkeaminen.

Ikuisuuden aika on ajan ikuisuus.
Elämän kuolema on kuoleman elämä.
Alun loppu on lopun alku.
Kysymättömät asiat kysytään.
Tekemättömät asiat tehdään.
Selvittämättömät asiat selvitetään.

Aika,elämä,ikuisuus. Joka hetki on tahtomatta uus.
Takaisin ei vanhaa saa, vaikka kuinka haluaa.
Hyvät, pahat aikanaan kaikki palkkansa saa.

Auringon siltaan

Aurinko luo viimeisiä säteitään meren pintaan.

Ne heijastuvat taivaalle ja

värittävät pilvet sateenkaaren väreihin. 

((-)) 

Kun aurinko laskee sen säteet muodostavat auringon sillan.  

((-)) 

Läden kävelemään rantaan.  

Hiekka lämmitää jalkapohjia. 

 ((-)) 

Seison vesirajassa, katson auringon siltaa.

Meri huuhtoo hiekanrippeet jalosta.

Tuntuu kuin lentäisi.

((-))  

Lähden kävelemää veden pintaa uppoamatta.  

Miten tämä on mahdollista? 

 ((-))

Kävelen ja kävelen veden pintaa, kävelen kohti auringonlaskua. 

 ((-))

Saavutan avomeren, kukaan ei ole pelastamassa  

minua jos silta pettää. 

 ((-)) 

Mutta ei se petä. Luotan siihen.

 ((-)) 

Liidän veden pintaa.

((-)) 

Se on kuin luistelua kullatuttua jäätä myöten.

Edessä kaukana näkyy horisontti.

((-)) 

Huomaan, maata näkyvissä. 

 ((-)) 

"Mitä maa on kyseessä?" , mietin. 

Astun maihin. 

 ((-)) 

Katson merelle. Se on kuin kultaa.

Rannalla ei ole ihmisiä.

Ei ketään.

 ((-)) 

En näe ketään.

((-)) 

Aurinko hiiltyy taivaanrantaan,

hehkuen punaisen eri väreissä

Tämä kirjoitus on nosto, blogin ensimmäisistä teksteistä.
Uuden tuotanto takkuilee. Pyrin saamaan uutta tekstiä mahdollisimman pian.

Suomi tänään.

Hyvää itsenäisyyspäivää teillekin!

Tässä vähän musiikkia ja kuvia.

Kunnioitetaan kaikkia niitä, jotka mahdollistivat Suomen itsenäisyyden.

Ps. mustakaa kyyläillä linnanjuhlia xD

Liiku

Tuli tänne, meni sinnne.
Aina väärässä paikassa.

Leijaili lailla poutapilven,
Rikkinäisellä taivaalla.

Joskus sataa.
Jou kaataa taivaankannelle vettä,
sen putoillessa alas taivaankannen raoista.

Taivas itkee.

Liiku,liiku.
Tulen sinne menen tänne,
kohta olen jo tuolla.

Matkalla ilman päämäärää.
Pysähdyksiä, uusi suunnanotto.
Liukuva liike, välillä vahvempi, välillä heikompi.

Liiku, liiku pilvilintu,
lennä taivaan tuuliin.

Lumilintu, tuulilintu,
liitävä tuulten tekijä.

Meni, jostain tuli.

Liikejatkuma, katkonainen sarja.

Jokin putosi alas, katsoin.
Tuuleten viemää, tuuleten tuomaa.

Ajatus jostain liikkeestä.
Liiku jo. Tule pois.

Kuun valossa

Kuun valossa olen itseni.
Kuun valossa olen vain minä.

Valo paljastaa sisuksen.
Tyhjän, onton sisuksen.

Kylmä valkea valo.

Kuun valo huurtaa maan.
Kuun valo muuttaa elottoma
elolloiseksi ja toisinpäin.

Kuun valo luo veteen siltaa,
jääsiltaa.

Heikkoa, haurasta, samalla
niin vahvaa ja kantavaa.
Se liikkuu kuun mukana.

Idästä, josta se nousee aina,
Länteen, jonne se laskee.

Jos olen onnistunut rakentamaan suojaavan kuoren,
kuun valo tekee sen pirstaleiseksi, hajottaa.

Illuusio on hajalla.

Palasista on vaikeaa koota mitään
ehjää ja täydellisen virheetöntä.

Kaikki on aloitettava alusta.

Kuoren rakentaminen vie aikaa ja vaivaa.
En enää jaksa aloittaa alusta.

Kuoren rippeet jääköön elämään.

Secret Garden - Spirits of Nature

Secret Garden - Spirits of Nature

Tässä hieman musiikkia edelleen Secret Gardenilta.

Heillä on paljon kauniita kappaleita, jos kiinnostaa

niin lisää löytyy youtubesta.

Kiitos! Thanks! Спасибо!

Kiitos kaikille tässä blogissa vierailleille.
Kiitos myös kaikille, jotka ovat kommentoineet tekstejä.
Olette ihania.

____♥____

Thanks to everyone on this blog for the guests.
Thank you also to all who have commented on the texts.
You are wonderful.

____♥____

Спасибо всем, на этом блоге для гостей.
Спасибо также всем, кто прокомментировал текстов.
Bы прекрасна.

Jäit kiinni

Sain sinut kiinni.
Katselit minua.

Se ei haittaisi,
ellet olisi varattu.

Tutkiskelet minua.
Tunnen sen.

Tummat silmäsi virnuilevat.
Hymyilen takaisin.

Jäit kiinni.
Katsoit, mutta näin kun,
käänsit katseesi muualle.

Jos olen tarkkaavainen kuulen äänesi.
Suljen silmäni,
verkkokalvolleni piirtyy kuva sinusta.

Et ole koskaan puhunut minulle,
mutta tiedän sinun tarkkailevan.

Kylmän väreet vaeltavat pitkin selkää.
Katsot taas.
En halua katsoa, rikkoa lumousta.

Joskus annat katseidemme kohdata.
Joskus viipyä paikallaan pidempään.

Ehkä tämä on vain kuvittelua.
Ehkä katsot ohitseni, et minua vaan seinää.

Haluaisin tietää minkä väriset silmäsi ovat.
Katsoit taas, muttet minua, tiedän sen.
Sinulla on hauskaa ystäviesi kanssa.
Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on.

Ajan tie

Aika.
Se on kuin tunneli.

Sen pitäisi kulkea tasaisesti.
Niin pitäisi.

Mutta se ei kulje,
sen ovat kaikki varmaan huomanneet.

Kun ajan klkua ajattelee, huomaa,
että välillä aika kulkee siivillä ja
toisinaan se ei etene ollenkaan.

Ajan kulkua ei välttämättä huomaa.

Jos aikaa tarkkailee, siltä ei saa mitään irti.

Aika on lineaarinen.
Nyt on kohta mennyttä.
Tuleva on kohta nykyhetki
ja sitten se on taas mennyttä.

Mennyt ei muutu, tulevaisuus muuttuu.
Nykyhetki vaikuttaa vain tulevaan.
Mennyt vaikuttaa kaikkeen.

Joskua aika lakkaa olemasta.
Ajalla ei ole merkitystä.

On vapauttavaa, kun mitään ei ole aikataulussa.

Ajattomus ja ajan olemattomuus.

Ajan tie, päättymätön tie.
Aika vaeltaa aina vain eteenpäin.

Viulu ja piano - Salainen puutarha

Violin and Piano - Secret Garden

Tämän musiikin myötä jokainen voi

tehdä mielikuvitusmatkan

omaan salaiseen puutarhaansa ja 

miettiä mikä on se paras paikka maailmassa.

Missä olet?

Hei talvi, missä olet?
Odotan jo sinua.

Syksy saa jo riittää.
Vesisade voisi vaihtua lumeksi.

Syksyn pimeään tarvitaan valoa.
Nyt olisi lumituiskun paikka.

Ilma on vielä lämpimän puolella.
Pakkasaamut tänne kiitos!
Kuurapuita ja pienehkö nietos.

Lumen valo toisi jotain kauvettua takaisin.
Kaivatun puhtauden.
Kaivatun valon.

Pienikin lumisade toisi jo uuden alun.
Saisi uuden mahdollisuuden.

Talvi tulee myöhään.
Kestää pitkään.
Ainakin täällä pohjoisessa.

Kirpeä pakkanen, tule jo.

On pilvistä ja vetistä.
Koleaa ja märkää.

Hei, missä viivyt talvi?
Sinua odotetaan jo!

Jokin antaa merkin.
Talvi on tulossa.
Milloin sitä en tiedä, mutta luultavasti pian.

Sivun käännös

"Fiuh"... Sivu käännetty.

Uusi sivu edessä, useita takana.

Vain tyhjää.

Kynä ottaa ensin hapuilevia askeleita,

sitten alkaen tanssimaan kaunokirjainten pyörteissä.

Piste, hyppy,  kaari ja silmukka.

Kuin taitoluistelua.

Niin kaunista ja huolellista.

Kynä liukuu jättäen jälkensä.

Sanat jäävät paperiin.

Sana sanalta, rivi riviltä, sivu täyttyy sanoista.

Osa on merkityksettömiä,

toisilla taasen on sanoinkuvailematon merkitys.

Taakse jääneet sivut kertovat tarinaa.

Tarinaa, jonka nyt pitäisi jatkua.

Sanat lauseiksi, lauseet virkkeiksi, virkkeet kappaleiksi,

virkkeet kappaleiksi ja niin edelleen.

Täyden sivun jälkeen aloitetaan uusi ja entistä tyhjempi,

edellisen täytyttyä tekstistä.

Monien sivujen jälkeen tarina päättyy.

Ei ole enää mitään kerrottavaa.

Avaruuden laidalla.

Täällä taas,avaruuden kauimmaisessa kolkassa.

Täältä kaikki näyttää niin erilaiselta, kauniilta.

Abellin galaksin takana, kahden mustan aukon välissä,
tunnen vihdoin olevani yksin.
Jalat edelleen maassa, ajatukset ylemmissä stratosfääreissä.

Täällä on pimeää ja hiljaista.
Ainoastaan tähdet, kaukaiset auringot valaisevat ympäristöä
Pimeä sekin.

Tuolla jossain on tuuli, joka ei tavoita minua.

Kauimmaisessa nurkassa on turvallista.
Kukaan ei osaisi etsiä minua täältä.

Sinä palautit minut takaisin.
Takaisin arkeen.
Haluaisin palata takaisin pakopaikkaani,
mutta et taida antaa siihen mahdollisuutta.

Jokin kaipaa nyt huomiotani.
En voi enää palata.

Myöhemmin uudestaan.
Uskaltaisinko joskus ottaa sinut mukaani?
Ehkä.

Deep space

Syvin avaruus.

Syvin olemattomuus.

Suurin mahdollisuus.

Mahdoton lajuus.

Valon matka.

Pisin matka.

Yötuuli

Yötuulen jälkeen taivas avautuu.
Vapautuu pilvipeitteestä.

Kun näen öisen tähdenlennon,
kuiskaan toiveeni tuulelle.

Tuskin toivon edes tuulen tyynyvän.
Vastauksia saan, mutten löydä haluamaa.
Tiedän, oikeaa vastausta en saa.

Miksi etsin niin,
vastauksia kysymyksiin melkein mahdottomiin.
Vastaus on sinulla. Teot päätösvaltasi alla.

Taivas tihensine tähtineen.
Avaruus laajana olemattomuuksineen.

Tumman taivaan tähtivyönä,
tuhannet turhat toiveet.

On turhia toiveet tänäyönä.
Ei kukaan kuule, ei mitään tunne.

Taas yksi tuulenvire.
Annan sen puhaltaa ylitseni.

On kuin olisi paksun pölykeroksen  peitossa.
Kun tuuli pyyhkii ylitseni,
tunnen sen puhaltavan osan päälläni olevasta pölystä pois.

Vähän kerrallaan tunnen sen haihtuvan ilmaan
ja olevan taas hieman vähempänä.

Sen poistuminen rauhoittaa minua.

Yötuuli tuudittaa minut jälleen uneen.

Keskiyön taivas

On keskiyön aika.
Yö sinen taika.

Tumma taivas hohtaa pilvetönnä.

Yötaivaan tähtien välke.
Revontulten leikki öisellä taivaalla.

Taivaankansi tähtineen kuin tummaa samettia,
niin syvää, ja pehmeää.

Tähdet, komeetat, satelliitit ja planeetat
loistavat kilpaa toistensa kanssa.

Välillä on öitä , jolloin kuukin suvaitsee tulla,
 pois piilostaan taivaanrannan takaa.

Kello lyö taas täysien tuntien merkiksi.

Ammu on pian, mutta siihen on vielä aikaa.

Vielä on aikaa matkata mielikuvituksen voimalla
galaksista toiseen ympäri suuren suurta avaruutta.

Tuolla jossain toisilla on lounasaika, toisilla päivällise vuoro.

Täällä kaikki nukkuvat.
Kaikki, paitsi minä ja he, jotka valvovat.

He, jotka valvovat vaipuvat hekin aamun tullen untenmaille.

Yötaivas on liian kaunis katsottavaksi.

Kuura

Nyt valkenee pellot, puistot.
Jäätyy heinät, kukatkin.

Pakkanen laskeutuu alas suistoon.

On syksy.
Ensimmäiset pakkaset antavat
merkkejä talven tulosta.

Pakkanen tuntuu oudon huumaavalta kesän jälkeen.
Pakkanen levittää talven tuoksua ympäriinsä.

Hiljalleen laskeutuu kuurakuori ylle maan.
On meillä pian talven ihmemaa.

Tuuli kuiskaa kuurapuissa.
Tuulen laulu: Oodi Talvelle.

Huurrepuut huokailee.
Pilviharso peittää maan.
Sylkee syliinsä kaiken vapaan.

Kulkee hiljalleen pois viede mukanaan
kuuran kylmän kosteuden.

Kaikki niin kaunista,syksyisen taivaan alla.
Kaunis kylmyys, koskettava kohmeus.

Pian selkääni siivet saan ja
joku jää taakseni katsomaan.
Mitä lienee ajatte hän, joka katsomaan jää.

Rain

Tässä hieman musiikkia, joka kertoo vallan mainiosti tällähetkellä täällä vallitsevasta säätilasta.

Ulkona istun, kuuntelen pisaroiden musiikkia,

niiden tupahdellessa syksyiseen nurmeen.

Ympärilläni on kylmä. minulla ei.

Minulla on viltti ympärilläni, joka lämmittää 

ja suojaa minua kylmaltä, joka valliitsee muutoin ympäriläni.

Suitsuke savua vieressäni. 

Sen laventelinen tuoksu leijaijee ympärilläni,

jääden katoksen suojaan.

Katselen lintujen piileskelyä vielä ledissään olevissa pensaissa.

Sieltä ruskavärien seasta, ei ole helppoa erottaa niitä.

Rentoudun, sateen kohina on kuin tuutulaulua väsyneelle.

Jostain etäältä kuuluu haikean huilun sointia. 

 Luonto lepää ympärilläni, 

kerää voimia jaksaakseen jatkaa talveen valmistautumista.

Myrsky

Tuuli riepottelee lehtiä.

Repii irti, vain pudottaakseen ne lopulta maahan.

Tummanharmaat pilvet vyöryvät päälle.

Jostain kuuluu kumeaa jyrinää.

Ulkona pimenee, sade hakkaa ikkunoita.

Viima viuhtoo sadepisroita ympäriinsä.

Vain sisällä voi yleensä tuntea olevansa turvassa.

Mutta ei nyt.

Tuuli tunkeutuu sisään jokaisesta raosta.

Myrskyn ratsut viilettävät halki peltojen.

Kiireellä kuin syöden ilmaa altaan.

Kohta se on päällä. Aivan kohta.

Enää hetki. Tunnen joutuvani mukaan pyörteisiin.

Olen yksi heistä.

Olen myrsky kuljettaja.

Ratsastan täyttä laukkaa myrskyn mukana.

Täyttä laukkaa kohti tuntematonta.

Viillän ilman halki. Raivaan tietä myrskylle.

Se imee itselleen ratsastajia.

Sellaisia, jotka kunnioittavat, mutteivät pelkää.

Tyhjiä sieluja, kodittomia henkiä

Sisällöttömiä ajatuksia. Täyttä tyhjyyttä.

Syys

Sade piiskaa ikkunoita.
Viima riuhtoo puita.

Aamu.
Unimaailma katoaa.
Toinen maailma herää kylmään, kohmeaan.

Kadotettu maailma, hiljaisuus.
Harhailen kadotetun maailman porteilla.

Syystuuli lakaisee lehtiä.
Aurinko kurkistaa varovasti pilven takaa.
Toinen maailma valmistautuu uuteen päivään.

Auringon säteet sivaltavat syksyisiä puita,
saaden väriloiston hehkuman.

Syksyn laulun kuulen,
tumman niin oudon sävelen.
Rauhoittava harmaus leviää ympärilleni.

Kynttilän liekki lämmittää
kylmää ja kohmeista aamua.

Odotan sinua saapuvaksi.
Et tiedä minun odottavan.
Annan kohtalon kuljettaa.

Kuulethan minua. Puhu minulle.
Haluan kuulla äänesi.
Valitsemasi sanat, jotka osoitat minulle.

Puhun tuulelle, se kuuntelee aina,
Tuuli, kuljeta viestini hänelle.
Kerro häntä odotan edelleen.
Kerro, kuinka toivon hänen vielä saapuvan.

Unimaailma

Olen siellä, missä kaikki on mahdollista.
Olen unimaailmassa.

Siellä jokainen voi lentää, olla näkymätön.
Siellä voit tavata kenet vain haluaa.

Tapahtumat voivat olla enteitä tai menneitä.
Muistoja tai tietoja tulevasta.

Tapahtumissa on jotain erikoista.
Voiko enteitä erottaa menneestä?

Kaikki on niin kaunista.
Toivon kipinät leijailevat ilmassa.

Kaikkialla on rauhallista,
kunnes näen hänen liitelevän ilmojen halki,
laskeutuvan pehmeästi maan pinnalle.

Hän sekoittaa ajatukseni.
Lähestyy liian nopeasti.

Nyt on päästävä pois.
Tämä aklaa mennä jo liian vaaralliseksi.

Pyhä pöläys,
jäljellä minusta on vain pölypilvi.

Olen taas täällä toisessa maailmassa.
Täällä, missä on asioita,
jotka ovat mahdottomuuksia ilman apuvälineitä.

Voin taas olla rauhassa.
Minun ei tarvitse pettyä siihen mitä ajattelet,
 koska en tiedä sitä.

Aikamatkalla

Musiikkia Secret elokuvasta.

Hiljaisuuden tie

Tämä tie on hiljaisuuden.

Kivinen tie, se eteenpäin vie.


Pimeät metsät, kapeat polut.

Tutut maisemat,

vain vanhentuneita mielikuvia.


Pysähdyn, huokaan tutun talon edessä.

Miksi söin sen? Söin kielletyn hedelmän.


Tämä sininen tie, halki virtojen vie.

Sininen tie, on hiljaisuuden tie.


Hento kuiskaus pimeässä ohjaa eteenpäin.


Mieli muistaa sanojesi merkityksen.

Se muistaa kaikki vain minulle tarkoitetut sanat.


Ulkona sataa. Sataa lasinsirpaleita.

Uskalla en liikkua, lumousta rikkoa.


Harhakuvasi, illuusiosi katsoo sateesta.

Katsoo ja kääntyy lähteäkseen.

Vilkaisee vielä taakseen ennen kuin lähtee.


Kävelen kohti tuntematonta.

Tuntematon on niin kaukana.


Liidän, lennän, tiedän, jokainen lento

hiljaisuuden tiellä päättyy kyyneliin.


Kokoan palapeliä muistikuvista, tilanteista, jossa puhuit minulle.

Se ei ole vielä valmis.

Toivon meidän kohtaavan vielä.

Memories

Aika kuluu, kello käy.
Käy yhä edelleen.

Miten se jaksaa?
Aina samaa kierrosta, samaa ympyrää.

Tulisin hulluksi.
Onneksi kaikki ei mene aina sunnitelmien mukaan.

Aika avaa portit menneisyyteen.
Aikamatka muistoihin.

Leikin tulella.
Minun ei pitäisi olla uhkarohkea.

Minun pitäisi olla poissa silmistäsi, poissa mielestäsi.

Näen pisaran yhden tippuvan.
Kyynel, joka tahraa ja jättää jäljen.

En voi sille mitään.
Onneksi et näe.

Aika kuluu yhä edelleen.

Muistot katoaa yhä uudelleen.
Uusia tulee tilalle, jotkut jäävät.

Muistojen ullakolla on paljon romua,
hyödyttömiä ajatuksia.

Voisin kulkea eteenpäin, katsomatta taakseeeni,
ja heittää romut pois.

En kykene siihen, olen liian heikko.

Vahinko

Kudon verkkoa, piikkilankaverkoa.

Kun raapii piikit nuo, 

ei haavat arpiakaan luo.

Pistää, sydämeeni pistää.

Piikkilankaverkko suojatkoon.

Näen sen.

Sun arven viimeisen.,

Jonka vahingossa aiheutin.

Korjaan sen. Vahingoittaa ei ollut tarkoitukseni.

On turhaa kaikki muu.

Tuska antaa tilaa ajatella, selvitellä ajatuksia.

Se antaa aikaa ajatella, pysäyttä.

Sydämeni sait piikkilankaan kietoutumaan. 

Oli pakko ottaa etäisyyttä. 

Onneksi, koska olisit saattanut

saada likaa tietoa.

En ole kesyttänyt villihevosta,

mutta olen kesyttänyt itseni.

Se on saavutus,

suuri saavutus minulle. 

Kerään rohkeutta varastoon.

Rohkeutta, jotta voisin kohdata sinut,

ilman että haavoittaisin itseäni.  

Kiutaköngäs

Nyt hieman musiikkia väliin.

Videolla on muuten todella kauniita luontokuvia. 

 Anssi Tikanmäki -Kiutaköngäs

Asiasta toiseen...

Minkäslaisia tekstejä te haluaisitte lukea?

Jokin aihe kenties? 

Kommentteja kiitos.  

Puolitiessä.

Katselen kauas.
Meri rannaton.

Ties monettako kertaa löydän,
itsen täältä tuijottamasta merta.

En saisi palata uudestaan.
Hajoan vasten seinää,
tuhansiksi ja taas tuhansiksi paloiksi.

En ajattele mitään. En tunne mitään.
En muista mitään. Seison paikoillan.

Taas samassa paikassa katselen
kohti ääretöntä, kohti olemattomuuta.

Olemattoman meren aallot huuhtovat jalkojani.
Olen matkalla kohti tyhjyyttä.

Syvä rauha laskeutuu ympärillleni.
Turruttava rauha. Kuin puudutus.
Ei tarvitse pelätä jonkun satuttavan.

Muistojen matka, matka kohti sielun syvintä rauhaa.
Myrskyn lähestuvän kuulen, en pelkää.

Nuotit ovat hajallaan, elämän viivastolla.
Avain ja ratkaisevat nuotit ovat hukassa.

Olemattomuus ahdistaa.
Kun sanat ovat liikaa, eleet liian vähän,
väärin ymmärryksen raja on liian korkealla,
katoan sisälle hiljaisuuteen.

Kokoan itseni, pala palalta, kunnes olen ehjä, ainakin ulkopuolelta.
Sisus on täynä haavoja, jotka vuotavat suolahappoa.

Olen pian puolitiessä.
Puolitiessä jonnekkin, joka on usvan peitossa.

Muistoihin makaamaan

Ei! En voi jäädä taas muistoihin makaamaan.
En salli sitä. En enää.

Jäät muistoihini elämään,
vaikken sua enää näkisikään.
Poistuit myötätuulessa ulottumattomiini.

Olit ihminen muiden joukossa, muttaa minulle erityinen,
et niin kuin satatuhatta muuta.

Jos muistoihini jään,
sieltä palaamaan en ole enää mikään.
Jos palaan, en pysty ajattelemaan mitään.

Siitä ei ole kauan, mutta se tuntuu ikuisuudelta.
Ajatukseni ovat hajallaan kuin pilvet taivaalla

Muistoissani oot ja hautaa
surut muistojeni ullakkoon.

Harhailen elämäni poluilla,
nojaan vasten seinää, hajoan.

Olen umpikujassa. Piikkiseinä lähestyy.
Katoan muistojeni arkkuun.
Todellisuuden piikit muskaavat muistojen arkun.
Arkun, jonne olen piilouduin.

Miksi en voisi elää muistoissa?
Todellisuus on liian vaarallista, liian läpitunkevaa.

Jos aion elää, on toimittava.
On etsittävä ulospääsy, ennen kuin on liian myöhaistä.

Liar

Sateen on aika saapua.
Aika saapua puhdistamaan ilma.

Olen pahoillani, en voi paeta.
Pimeään katosi todellisuus.
Todellisuus imee itseensä valheet.

Silmiin katsoessa huomaa, jos valehtelee.

Silmistä ei näy elämäntapa valehteleminen.
Silmät ovat sielun peili, osaksi usvan peitossa.

Voiko valehteleminen edes olla elämäntapa?
Oiko sen omaksua vai tuleeko se vahingossa?
Koukuttava kierre.

Pilvet taivaan vain valetta?
Lapsena luultiin se olevan hattaraa.
Pieniä valkoisia valheita sinne tänne.

Kuin pilviä heittelisi.
Jotain niin olematonta.

Jokainen on varmaa valehdellut.
Pettänyt lupauksen.
Kaikki tietävät pettymyksen tunteen ja omantunnon.

Pilvet ovat valmiina. Valmiina kai viemään pois.
Pois todellisuudesta.

Puhaltamaan lailla tuulen, puhdistamaan.

Kadun jokaista liikettä, sanaa.
Kaikkea mikä satuttaa sinua.

Kylmyys tulee, sateet palaavat.
Sade huuhtoo sisukset. Pakastun.

Kuivilla susta

Liikun, olen pian kuivilla.

Olin hukkua, koukussa sinuun.
Veit yliotteen.

Olen pääsemässä irti.
Toivoisin, että näen sinut.
Mutta voisin pudota uudelleen.
Langeta uudelleen.

Elämäni voisi tulla vaikeaksi.
Melkein mahdottomaksi.

Olisikohan mahdollista nähdä sinut, jäämättä koukkuun?
Kiinni kuin kala verkkoon.
et välttämättä huomannut, että olen koukussa, toivottavasti et.

Pyristelen ja räpistelen pois viimeisistä vesistä,
ennen kuin se vetää minut uudelleen .

Vetää uudelleen syvälle ja hukuttaa.

Vaara vaanii muistoissa.
On asioita, joita olisin voinut tehdä toisin.
Kadun.

Kadun niitä asioita, niin kauan kunnes olen unohtanut sinut .
Totta kai, on hyviäkin muistojakin.
Muistoja, jotka saavat minut paremmalle mielelle.
Niitä on onneksi enemmän.

Hyvien muistojen ansiosta kuiville pääsy on aina vaikeampaa.

Olen pian kuivilla, mutta en haluaisi unohtaa sinua.

Tyhiö

Puhdas tyhjiö.
Täynä jotain.
Täynä olemattomuutta.

Siunattu olemattomuus.
Pelastaa kun tarvitaan.

Kastehelmi pakkasessa.
Yhtä olematon kuin taivaan pilvet.

Illuusio, harhakuva,olematomuus.
Taiteellinen tyhjiö.
Illuusio minusta, keskellä ei mitään.

Sinne kuulun, keskelle ei mitään.

Kaunis hiljaisuus.
Käsinkosketeltava olemattomuus.
Tunne jostain, jota ei enää ole.
Tunne uudelleen tapahtuvasta menneestä.

Toistuva virhe.
Tuijotan tyhjyytteen.

Ristiriitoja, mahdottomuuksia.
Olemassaolemattomuus.

Maailma, täynä ristiriitoja,
täynä mahdottomuuksiksi luokiteltavia mahdollisuuksia.

Tyhjiö täynä olemisen ristiriitoja.
Olemattomuus, yksi suuri tyhjiö.

Varjoja vain

Näen varjoja vain.
Kylmiä, kovia varjoja.

Ei valoa, kaikkialla pimeää,
mutta silti varjoja.

Varjoja harvassa.
Miksi et luo varjoa,
vaika seisot vieressäni?

Miksi et luo varjoa, edes valoissa?

Oletko vain aave?
Vain pelkkää harhaa?

Sekalaiset varjot lähestyvät uhkaavasti.
Sinun olematon varjosi ei liiku.

Varjoni tahtoisi karata, piiloutua pimeään,
mutta en liiku.

En pelkää varjoja. En saa pelätä.
Nehän ovat varjoja vain.

Kukaan, eikä mikään liiku.
Varjot tanssivat vain.

Tanssivat kuin maailmanlopun edellä.

Tanssivia varjoja pilkkopimeässä.
Pelottavaa, mutta en saa pelätä.
En ole enää mikään pikkuvauva.

Kosketus. Jokin koski minua,
mutta mikään ei liikahtanutkaan.

Metsä

Humisevat puut, kahisevat lehdet.
Lampi ja sen tyven pinta.

Lammen pinta heijastaa katsojan sielun.
Katsoja yllättyy.

Kuvat kertovat tarinaa.
Korpikuuset kuiskivat laulujaan.

Lintu lennähtää oksalle katselemaan.
Katselemaan tuota outoa kulkijaa.

Hetken sirkuttaa,pakenee,pelästyen varjoaan.
Pilvet peittävät auringon, metsä pimenee.

Aurinko painuu mailleen antaen tilaa kuulle
ja tähdille, jotka kärsivällisesti ovat vuoroaan odottaneet.

Eläimet käyvät levolle.
Ainoastaan yksinäinen pöllö huhuilee metsässä.

Yön erilaiset äänet, oksien rasahdukdista,
 aina ohi viilettavaan yöeläimeen, säikäyttävät kokematonta kulkijaa.

Luonnon pienet ihmeet hämmästyttävät.
Metsässä kuulee hiljaisuuden ihmeellisen musiikin.

Metsässä on elämää vuorokauden ympäri.
Eläimet antavat tilaa toisilleen ilman sopimuksia.

Aamun tullen yöneläimet käyvät levolle.

Harhakuvia

Autio nurmikenttä.
Onko se autio?
Näen ihmisiä, pieniä ihmisiä.
Ne ovat oletettavasti kaukana.

Silmän räpäys.
Sekunti ja ne ovat kadonneet.
Oliko se totta?

Kävelen lähemmäksi.
Se on todella autio.
Ei edes lintuja tai muurahaisia.

Näen jonkun kävelevän kohti.
Oletko se sinä?
Toinen kerta.
Silmän räpäys ja hän on kadonnut.
Kadonnut, kuin tuhka tuuleen.

Oliko se harhaa?
Näenkö harhoja?

Joukko ihmisiä lähestyy.
Kohta ympäröiden minut.
Ei kosketusta, vain ilmaa.

Ihmiset ovat pelkkiä harhakuvia.
Tuuli puhaltaa. Kylmä.
Katson sinua. Katoat tuulen mukana,
haalistut, mihin voin luottaa?
Voinko luottaa, että olet vierelläni?

Ovatko kaikki ihmiset vain harhakuvia?
Keneen voin luottaa,ettei hän katoa,haihdu tuuleen.

Wind

Tuuli soi.

Tuulen sävelmä, niin surullinen sävelmä.

Tuulen sävelmä, niin kaunis sävelmä.

Tuulen insrtumenttina puut.

Nuottien leijaillessa taivaankannen

 nuottiviivastolla, puut soittavat

tuulen sävelmää.

Tuuli tuo, tuuli vie.

Tuulten tie, minne vie?

Tuulten tie vie minne lie.

Kyselemättä mukaansa tempaa

vie tuulten tielle.

Missä tuule koti lie?

Minne tuulen tie vie?

Korkealla puiden latvoissa.

Seassa vihreiden lehtien.

Siellä on tuulen koti.

Tuulenpesässä tuuli asuu.

Tuulen laulu soi.

Tuulen laulussa on sanat.

Tuulen laulun kuulee,

jos on oikea aika ja oikea paikka.

Laulun sanat koskettavat kaikkia.

Kaikkia, jotka kuulevat sen.

Jokaisella on oma tarinansa.

Tuuli kertoo tarinaa.

Tuulen tarina on jokaiselle henkilökohtainen.

Jokainen tietää tuulen tarinan.

Viima

Kylmä, puuskittainen.

Pakastava, jäätävä.

Viima heittää ilmaan, pilvistä

joskus rauhallisesti leijailleet hiutaleet.

Viima viuhuu,heittää pyörteitä sinne tänne.

Suuntaan sinne, mitä ei enää ole.

Pakkasen pauke, viiman narina puissa.

Jotain merkkejä siitä, että elämä ei ole ikuinen.

Kalman hengettäret viilettävät hangen

pintaa myrskyn edellä.

Hiutaleet kirkuvat leijaillessaan,

maahan levittyään ne vaikenevat.

Lumen hiljaisuus, syvin hiljaisuus.

Pahaenteinen hiljaisuus, rauhoittava hiljaisuus.

Puhdistava ja samalla tahraava hiljaisuus.

Hiljaisuudesta jää jäljet,

niin minuun kuin ympäristöönkin.

Pohjaton viima vinkuu.

Syvä hiljaisuus syvenee entisestään.

Viima, se jäätävä koettelemus.

Hiljainen viima pakastaa ajatukset.

Kohmettaa, jähmettää jäädyttää.

Viima hiljentää.

Se pakottaa olemaan hiljaa.

Sielun hiljaisuus syvenee.

Sieluton hiljaisuus syvenee.

Kulkija

Kävelen. Kuulen kutsun.
Rauhaton sielu.
Ikuinen vaeltaja.
Levoton mieli.

Levoton mieli viskoo ajatuksia ympäriinsä.
Keskittyminen vaikeytuu,
kun ajatukset vaeltavat kielletyille alueille.

Melankolia, rauhaton sielu.
Kutsu, jota pakoon ei pääse.
Se ei ole kutsu. Se ei ole pyyntö.
Se on käsky saapua jonnekin.
Käsky. jonka toteuttamisessa ei ole vaihtoehtoja.
Vastauksia kutsuun on vain yksi.

Pysähtynyt aika. Puhdas ikuisuus.
Aika on kadonnut.
Ajatukset ovat kadonneet.
Kadonneet olemassaolemattomuuden sumuun.

Haluan kadota samaan paikkaan.
Tuulien tielle.
Kadota pilvilinnaan, joka aikanaan romahtaa.
Peittyä pilvilinnan raunioihin.
Syvälle olemassaolemattomuuteen.
Sinne mistä kukaan ei enää löydä.

Kuljen jonnekin, minne ei oole tietä.
Ei tietä, ei määränpäätä, ei paluuta.
Matka tulevaan, epämääräinen suunta.

Rajalla

Länteen ja itään.
Perille pohjoiseen.
Syvälle iäisyyteen.
Olemassaolemattomuuden syvimpään sisukseen.

Lasipurkki. Purkissa piru.
Purkitettu piru. Tyhjiö.

Olemattomuuden aalto.
Kaikki katoaa.
Kaikki olemassaoleva katoaa.

Tyhjiö täynä räjähteitä.
Olemattomuuden aalto pyyhkii ylitse.
Olemattomuuden usva peittää alleen kaiken.

Pilvilinna. joka romahti.
Jää, joka petti.
Kuoleman railo keskellä jääkenttää.
Reikä pilvessä. kuin haava ihossa.

Se loistaa kauas. Liian kauas.
Paljastaa liikaa. Kohmettaa kauttaaltaan.
Jos ja kun se huomataan.
On jo liian myöhäistä.

Se on liian syvä umpeutuakseen.
Liian syvä kasvaakseen kiinni.

Olemattomuudena rajalla. Putoaminen.
Alas, syvälle, niin syvälle, ettei paluuta ole.
Puhdas vahinko. Onni onnettomuudessa.

Kesäilta

Aurinko laskee, satakieli aloittelee lauluaan.

Puro virtaa jossain kaukana,

liian kaukana.

••••••

Katselen järven tyyntä pintaa, istun laiturilla.

Lähelläni hyppää kala,

aurinko kultaa sen kyljen kultaiseksi.

 ••••••

Jossain kaukana sorsa lähtee lentoon

ja joutsenet lipuvat kaislikon suojiin.

••••••

Haikea huilu soi vienosti surullista,

minulle outoa,

mutta kaunista sävelmää.

 ••••••

Alkaa viiletä, tahtoisin jonkun,

 jonka syliin voisi käpertyä lämpimään,

ilman pelkoa, 

että tulee kylmä enää milloinkaan...

Tämä löytyi arkistoista. Kirjoitettu puolitoista vuotta sitten.

Ikuisuus

Olen kai nähnyt liikaa.
En muista, mutta tunnen.
Kipu on valtavaa.
Se tulee jostain.

Olen hävinnyt
Olen täällä muistoissa.
Sielu on surullinen.
Järki pakottaa hiljaisuuteen.

Tuntematon, samalla niin tuttu.
Pakottava tuska.
On kerrottu ,että järkeä pitäisi kuunnella.
Kaunis hiljaisuus.

Jäljet paljastavat kaiken.
Päälle se ei onneksi näy,,
se että olen sisältä pirstaleina.

Pinnalta lämmin, sisältä kylmä.
Ikiroudassa, sielä viihdyn.
Kukaan ei häiritse minua.
En tarvitse apua.Selviän kyllä.
Minun on pakko selvitä.
Ei ole vaihtoehtoja.

Pimeys ,siellä on kaunista.
Pimeys ,kukaan ei näe.

Pimeää ja kylmää,
monen mielestä epämiellyttävää.
Luonnollista ja rauhoittavaa.

Näkyjä

Näenkö näkyjä? Se on enkeli, hiiltynyt enkeli.

Tuolla edessä. Näen sen. Hiiltynyt enkeli.

Tuliko se hakemaan minua? Se lähestyy.

Olen haavoja täynä ,mutta en vuoda verta.

Täynä sisäisiä haavoja.

Suolahappoa haavoihin. Jotain syövyttävää.

Tahdon jotain nopeasti syövyttävää.

Mitä silmät näkee, voi olla harhaa.

Mitä sydän ymmärtää ei voi olla harhaa. 

Mitä tiedetään ei voi olla tarhaa.

Mitä sanotaan, voi olla harhaa.

Kalman tuuli kietoo usvaverhoonsa,

vieden mukanaan kalman lehtoon.

Sinne minne päätyvät kaikki valmiit.

valmiit  siihen mitä ei mainita.

Karanneita aaveita,haudasta nousseita.

Harmaita,värittömiä. Varjo vain.

Kaunis läpikuultava olemus.

Kasvottomat aaveet, harmaat varjot.

Ensin tuli aaveet, perässä hiiltyneet aaveet.

Lopuksi hiiltynyt enkeli.

Miten aaveita voi nähdä?

Musta enkeli, Hiiltynyt enkeli.

Ennusviestin tuoja. Palanut paperi.

Teksti tuskin havaittavissa.

Poissa

Hän on poissa.

En tiedä miten se tapahtui.

Nopeasti kai.

Toivottavasti hän ei kärsinyt.

Millaista on siirtyminen tuonpuoleiseen?

Jäävätkö muistot?

Varmaankin tyhjentävää.

Siirtyminen ajasta ikuisuuteen.

Ajan kadotus.

Elämän juonen päätös.

Mitä sen jälkeen?

Mitä ajatuksille tapahtuu?

Millaista on tuonpuoleisessa?

Jatkuuko elämä?

Ikuisuudessa ei ole aikaa.

Tyhjyys ja vaeltavat kadotetut sielut.

Riistetyt henget, kadotetut ajatukset. 

Pettymykset, riistetyt ajatukset.

Millaista on elämäilman aikaa?

Ovatko kaikki samassa paikassa?

Onko mahdollista, että sieltä voisi palata?

Ei ketään missään.

Vain tyhjäää,  silti täyttä.

Aina mahtuu, lisää sidottuja sieluja.

Pakatut henget, oma rauha.

Pyhä yksinäisyys, ikuinen poistuminen.

Kalma.

Tuolta kaukaa kuulen sen.

Äänen tuon hiljaisen.

Se kertoo millaisen,

saa kohtalon tuo yksinäinen.

Kylmän tuulen henkäyksen,

tuntee tuo yksinäinen.

Tietäneekö mikä se on?

Niin voimakas, niin olematon.

Kun se tahtoo, niin se vie.

Tietäneekö minne lie?

Niin vastustamaton ,niin satuttava.

Kuka tietää mikä vie, minne lie.

Tietäneekö sitä yksinäinen?

Tietääkö vai tahtooko tietää.

Mukaansa kietoo ,vie minne lie.

Salliakko sen vai ei?

Uteliaisuus voiton vei.

Päästääkkö irti vaiko ei?

Mennäkkö sinne vaiko ei?

Uteliaisuus voiton vei.

Matka alkaa minne lie.

Kahleeensa kietoo, mennessään vie.

Kohtalon millaisen lie, saa tuo yksinäinen?

Kohmettaneeko yksinäisen pelko vai kylmä?

Miettii, katsoo, on kyselemättä.

Minne vie tämä kylmä kivinen tie?

Kolkot kuvat, kylmät kadut.

Mieleen tuovat monet tarut.

Paljaat polut tuntemattomat tiet.

Legendat ovat olemassa, totta vie.

Kalman runo

Kylmä kohmeinen kalina.
Kalman ketjujen kolina.
Vieköön minut manan majoille,
ku aikani on päättynyt.

Kalman suu.
Hampaaton kuu.
Katsoo kun irvistykseen vääntyy suu.
Kirkaisee kuu kun irvistystä kauhistuu.

Äänetön kirkaisu ,pelokkaan karkaisu.
Kolkko kolina ,kahleiden kalina.
Vieköön minut manan majoille kun aikani on.